Mistä digitaalisen mainonnan hinta koostuu? Valitse asiantunteva kumppani, äläkä maksa turhasta!

Tänä päivänä moni yrittäjä on kokeillut useita erilaisia digitaalisen mainonnan kanavia ja keinoja. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että kovasta yrityksestä huolimatta tulokset eivät ole toivottuja, resurssit eivät tahdo riittää tai kokonaisuuden hahmottaminen tuntuu vaikealta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Jos markkinointi takkuilee, kannattaa kääntyä osaavan kumppanin puoleen.

Mutta miten valita juuri se oikea kumppani? Millainen on sopiva mainonnan budjetti? Mistä mainonnan hinta oikeastaan koostuu?

Näitä kysymyksiä pohtii varmasti moni yrittäjä silloin, kun toiveissa on löytää osaava kumppani tekemään tuloksellista digitaalista mainontaa. Vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti, mutta valitettavasti laadun taso vaihtelee paljon. Kumppanin valintaan kannattaakin nähdä vaivaa, jotta saavuttaisit toivottuja tuloksia.

Digimarkkinointitoimistot toimivat varsin erilaisilla periaatteilla, joten jo siitä syystä eri toimistojen hintoja on vaikeaa vertailla keskenään. Olennaista palvelun ostajan kannalta on palvelun läpinäkyvyys – eli tietää mistä oikeastaan maksat. Yksi tärkeimpiä tekijöitä sopivan markkinointikumppanin valinnassa on luottamus kumppanin ja asiakkaan välillä.

Ostaessasi digitaalista mainontaa, hinta kuitenkin koostuu lähes poikkeuksetta kahdesta osasta: asiantuntijan tekemästä työstä sekä mainontaan käytettävästä budjetista.

Mistä ammattilaisen toteuttaman digitaalisen mainonnan hinta koostuu?

Konsultointi asiakkaan kanssa

Ehkä tiedät jo selvästi, mitä tahdot mainonnallasi saavuttaa, ja kaipaat enää luotettavaa kumppania toteuttamaan suunnitelmasi. Toisaalta mieltäsi saattaa vaivata jokin mainontaan liittyvä haaste, joka tekee juuri sinun yrityksellesi parhaan mainontakanavan valinnan vaikeaksi. Oli lähtötilanteesi mikä hyvänsä, osaava kumppani suunnittelee mainonnan suuntaviivat ja strategiat yhdessä kanssasi.

Kumppanin tehtävä on saada aikaan toivottuja tuloksia yrityksellesi. Sen vuoksi on välttämätöntä, että kumppanisi on tiiviissä yhteistyössä kanssasi. Kumppanin tulee selvittää, mitkä ovat juuri sinun yrityksesi tärkeimpiä tavoitteita mainonnan saralla.

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Ennen mainonnan aloittamista asiantuntijamme tekevät huolellisen kartoituksen markkinointisi nykytilasta, jonka jälkeen mainonta suunnitellaan ja toteutetaan sinun toiveitasi ja tavoitteitasi noudattaen.

Kampanjoiden työstö

Digitaalinen mainonta vaatii onnistuakseen tarmokasta ja pitkäjänteistä työtä. Mainoskampanjoissa on useita vaiheita työkalusta riippuen.

Työvaiheita ovat esimerkiksi:

  • Tavoitteen asettaminen (esim. brändin tunnettuus, liikenteen lisääminen, myynnin kasvattaminen)
  • Mainosten kohdentaminen näkymään potentiaaliselle kohderyhmälle (esim. kohderyhmän ominaisuudet ja kiinnostuksen kohteet, avainsanat)
  • Budjetin määrittäminen (esim. mainoshuutokauppojen hintatarjousstrategiat)
  • Mainoksen sisällön luominen (esim. mainostekstit, kuvat, bannerit)

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Meillä on vuosien kokemus digitaalisesta mainonnasta, joka on toimii vankkana perustana onnistuneille mainoskampanjoille. Osaamme suunnitella toimialasta riippumatta toimivat mainokset, jotka näkyvät yrityksesi kannalta oikealle kohderyhmälle. Keskitymme vahvasti tuloksiin, eli siihen. että mainonta saavuttaa sille asetetut tavoitteet.

Kampanjoiden optimointi

Jotta mainoskampanjat olisivat tuloksellisia, niitä tulee seurata ja kehittää jatkuvasti. Mainoksia kannattaa testata esimerkiksi A/B-testauksella, joka tarkoittaa sitä, että tehdään kaksi samantyylistä mainosta, hieman eri teksteillä ja hakusanoilla. Näin pystytään analytiikkaa seuraamalla päättelemään, kumpi mainoksista toimii paremmin.

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Mainonta aloitetaan tilanteeseen parhaiten sopivilla asetelmilla, minkä jälkeen seuraamme tuloksia aktiivisesti ja teemme tarvittavia muutoksia niiden perusteella. MarkkinointiAkatemialla mainonta toteutetaan yksittäisen kampanjan sijasta tilinhoitona. Tilinhoidon etuna on jatkuva kehitys ja tuloksiin reagoidaan nopeasti.

Mainosbudjetin hinta

Toinen osa kumppanuuden hinnasta on mainosbudjetin suuruus, eli kuinka paljon itse mainontaan käytetään rahaa. Mitään yleispätevää sääntöä mainosbudjetin suuruudesta ei ole, sillä mainonta toimii jokaisessa mainoskanavassa eri tavalla.

Mainonnan toimivuuteen vaikuttaa kuitenkin olennaisesti esimerkiksi toimialasi, tuotteesi, tuotteidesi kysyntä, verkkokauppasi käytettävyys ja toimivuus sekä se, kuinka kilpailtua toimialasi markkina on. Osaava kumppani osaa määritellä oikean budjetin sekä valita oikean mainoskanavan, joka toimii juuri sinun yrityksellesi parhaiten.

Digitaalisessa mainonnassa maksetaan mainoskanavasta riippuen sekä näyttökerroista että klikkauksista:

Facebook-mainonnassa tuloskohtainen hinta, eli klikkihinta, lähtee 0,01 eurosta ja vaihtelee muutamaan euroon. Hintaan vaikuttaa pitkälti toimiala, kilpailu, itse mainos ja sen kohdennus. Useimmiten Facebook-mainosten klikkihinta Suomessa osuu 0,10 – 1,50 euron välille. Klikkausprosentti, eli CTR, näyttää, kuinka monta linkin klikkausta mainos sai verrattuna sen saamiin näyttökertoihin. Maksat siis reaktioista, joita mainos herättää. Tarkan kohdennuksen takia mainostaminen on edullista, sillä sen avulla vältät turhat klikkaukset.

Lue lisää Facebook-mainonnasta!

Google Ads -hakusanamainonnassa maksat ainoastaan klikeistä. Pelkän mainoksen näyttäminen ei vielä maksa sinulle mitään. Google Ads keskimääräinen klikkihinta vaihtelee 0,10 – 0,50 euron välillä, riippuen mainoksen hakusanojen kilpailusta ja sijoituksesta. Klikkihintaan vaikuttaa myös mainoksen kohdesivun laatu, eli vastaako laskeutumissivu käyttäjän tekemää hakua.

Lue lisää hakusanamainonnasta! Lue lisää Display-mainonnasta!

Se, että mainokset kohdistetaan näkymään oikealle kohderyhmälle, herättää aidosti potentiaalisten asiakkaiden mielenkiinnon ja ohjaa verkkosivuillesi sellaiset käyttäjät, jotka todennäköisimmin ostavat tuotteitasi ja palveluitasi. Näin et maksa turhista klikkauksista!

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Mainontaan käytettävä päiväkohtainen budjetti laskutetaan suoraan asiakkaan luottokortilta, minkä vuoksi markkinointiin käytettävän budjetin muutoksiin on mahdollista reagoida nopeasti. Esimerkiksi, jos mainonnan todetaan toimivan hyvin, voidaan sinun toiveidesi mukaan säätää budjettia korkeammaksi tai ruuhkaisempana ajankohtana vaihtoehtoisesti pienemmäksi ilman turhaa laskutusrumbaa.

Mitä digimarkkinointiin käytetyllä rahalla saat?

Tulokset

Liian usein digitaalisen mainonnan onnistumisessa tavoitellaan vain pienempiä tavoitteita, kuten kävijöiden lisääminen verkkosivustolle. Jos käyttäjä ei kuitenkaan tee verkkosivuilla haluttuja toimenpiteitä, eli konversioita, tulee mainontaa kehittää niin, että mainonnalle asetetut tavoitteet varmasti täyttyvät.

Ammattitaitoinen kumppani ymmärtää kokonaisuuden ja osaa edetä kohti suurempia tavoitteita askel kerrallaan. Miten asiakas etenee ostopolulla, miten asiakkaan ja yrityksen kohtaamispisteisiin voi vaikuttaa ja miten ohjata asiakasta oikeaan suuntaan – nämä ovat kaikki olennaisia asioita mainonnan suunnittelussa, jotta voidaan saavuttaa suurempiakin tavoitteita, kuten lisää myyntiä.

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Meillä fokus on aina vahvasti tuloksissa! Pelkästään klikkien määrät eivät riitä, vaan olennaista on keskittyä myös siihen, mitä tapahtuu klikkien jälkeen. Me tahdomme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi, olivat ne sitten saada lisää yhteydenottoja tai vaikkapa kasvattaa tunnettuutta tai myyntiä.

Tulosten laaja mittaaminen ja raportointi

Huonot kokemukset digitaalisesta mainonnasta liittyvät usein siihen, että mainoskampanjat on tehty miten sattuu ja mainonnan vaikutuksia on mitattu puutteellisesti.

Mainontaa tehdessä tulisi seurata aktiivisesti, mitä toimenpiteitä käyttäjä tekee sivustolla, mitä jättää tekemättä ja ennen kaikkea miksi. Kun näisät toiminnoista kerätään dataa ja sen pohjalta tehdään tarvittavia muutostoimenpiteitä, pystytään markkinointitoimenpiteet kohdistamaan oikein, jolloin mainonta on tuottavaa.

Jos analytiikan tulkitseminen tuntuu haastavalta, vaadi selkeyttä raportointiin. Jos et ymmärrä jotain, pyydä selvennystä.

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Saat kuukausittaisen tulosraportin lisäksi asiantuntijaltamme myös toimenpideraportin, jossa kerrotaan tehdyistä muutostoimenpiteistä. Yhteyshenkilösi käy kanssasi läpi mainonnan tulokset ja tulkitsee ne sinulle puolestasi.

Parhaimmat asiantuntijat käytössäsi

Kun haluat ulkoistaa digitaalisen mainonnan ulkopuoliselle, muttet tiedä mistä aloittaa – ammattitaitoinen kumppani tietää. Asiantunteva kartoitus markkinointisi nykytilasta ei vielä riitä, vaan tarvitaan myös vahvaa osaamista toivottujen tulosten saavuttamiseksi.

Mainonta on tuottavaa silloin, kun taustalla on vankka ymmärrys eri mainostyökalujen verkostoista, toimintatavoista ja algoritmeista. Eri mainostyökalut toimivat eri tavalla ja niihin tulee jatkuvasti sekä uudistuksia että toimintamuutoksia.

Miten homma hoidetaan MarkkinointiAkatemialla?
Pääset nauttimaan usean eri alan asiantuntijan osaamisesta. Toimimme tiimeittäin ja yli tiimien rajojen, mikä vahvistaa ammattitaidon jatkuvaa kehittymistä. Pysymme mukana mainonnan muuttuvissa ympäristöissä, jotta sinä voit keskittyä omaan osaamiseesi, eli liiketoimintasi ytimeen.

Tilaa blogitiedote suoraan sähköpostiisi!

Kun haluat viedä mainontasi uudelle tasolle ja saavuttaa parhaimmat mahdolliset tulokset, me autamme! Voit varata ajan ilmaiseen konsultaatioon, jossa asiantuntijamme käy kanssasi läpi mainontasi nykytilan ja selvittää mahdolliset kehityskohteet yhdessä kanssasi. Jätä viesti ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Veera Pelkonen

MarkkinointiAkatemian oman markkinoinnin parissa työskentelevä Veera tekee samalla maisteriopintoja Tampereen yliopistossa.

Vapaa-ajalla onnea tuovat sunnuntaibrunssit, livemusiikki, lumilautailu ja muu sporttailu.

takaisin ylös