Miksi mainostaminen Facebookissa kannattaa?

Facebook on yksi tunnetuimmista sosiaalisen median kanavista, jolla on Suomessa noin kolme miljoonaa käyttäjää. Uusia alustoja ja mainosratkaisuja tulee markkinoille jatkuvasti, mutta Facebook-markkinointi on edelleen kannattavaa ja usein todella kustannustehokasta. Listasin tähän tekstiin esimerkkejä.

Teemme eräälle verkkokauppa-asiakkaallemme Facebook-mainontaa dynaamisena tuoteluettelomainoksena, joka on esimerkki erittäin kustannustehokkaasta mainontamuodosta juuri verkkokaupoille. Dynaamisen tuoteluettelomainoksen avulla pystytään tavoittamaan ne henkilöt, jotka ovat katselleet tuotteita tai lisänneet niitä ostoskoriinsa, mutta syystä tai toisesta jättäneet ostotapahtumansa kesken. Lopullista ostokonversiota voi vauhdittaa esimerkiksi alennuskoodilla, jolla saadaan potentiaalinen asiakas päättämään ostoksensa. 

Viimeisimmän kvartaalin tulokset näyttävät, että saimme asiakkaallemme 25€ päiväbudjetilla yhteensä 211 ostotapahtumaa yhteisarvoltaan 75 718,73 euroa ja keskimäärin 32,91 kertaisen mainostuoton (tulokset ajalta 1.8.-31.10.2021).

Esimerkikisi nostamassani kampanjassa on käytetty pelkästään tuoteluettelomainoksia ja ne on jaoteltu kolmeen eri vaiheeseen, joissa jokaisessa on eri yleisöt. Kuten tuloksista nähdään, tämä suppilomalli on todettu erittäin onnistuneeksi Facebook-mainonnassa.

Onnistuminen Facebook-markkinoinnissa on monen tekijän summa

Facebook on yksi suurimmista ja tunnetuimmista sosiaalisen median kanavista, Suomessakin noin kolmen miljoonan käyttäjän voimin. Ja kuten sanotaan, on yrityksen oltava siellä, missä sen asiakkaatkin ovat. Facebook on markkinointivälineenä vahva, tavoittavuuden ja kustannustehokkuuden ansiosta. Erityisesti mainonnan tehokas kohdentaminen tekee Facebookista erinomaisen vaikutuskanavan – edelleen, vaikka uusia alustoja on viime vuosina nähty useita.

Siihen toteutuuko yrityksen mainoskampanja onnistuneesti, vaikuttaa tietenkin moni tekijä: itse tuotteen tai palvelun houkuttelevuus sekä se, kuinka paljon kilpailua kyseisen toimialan markkinoinnissa esiintyy. Digitaalinen markkinointi vaatii joka tapauksessa työtä, ja sitä tehdessä voi oppia paremmaksi tekijäksi seuraamalla dataa ja analytiikkaa mainonnan toimivuudesta. Osaavissa käsissä markkinointi voi olla äärimmäisen tehokasta ja markkinointiin käytetyt eurot kilisevät moninkertaisena takaisin.

Orgaanisia päivityksiä vai maksettua mainontaa?

Orgaanisen sisällön leviäminen vaatii tänä päivänä suuremman määrän töitä, sillä julkaisujen aktiivisuus ja erityisesti niiden sisältö ja laatu vaikuttavat suoraan kattavuuteen. Facebookin algoritmimuutoksen myötä on sivujen orgaaninen näkyvyys laskenut rajusti, eikä pelkillä orgaanisilla päivityksillä enää pääse uutisvirran kärkeen. Algoritmiuudistus on johtanut siihen, että uutisvirrassa suositaan enemmän ystävien julkaisuja, kun taas yrityssivujen julkaisuja on vähennetty. Näin ollen yritysten on lähes pakko käyttää rahaa mainontaan varmistaakseen näkyvyytensä.

Maksetulla mainonnalla on aivan eritasoiset mahdollisuudet tavoittaa yrityksestä, sen tuotteesta tai palvelusta kiinnostunut yleisö. Maksetun mainonnan avulla pystytään myös testaamaan yleisöjä ja sisältöjä sekä kehittämään niitä hyvinkin perusteellisesti. Tällöin ohjat ovat enemmän omissa käsissä ja arvailulle jää vähemmän tilaa. 

Facebook-mainonnan tuloskohtainen hinta, eli niin kutsuttu klikkihinta, lähtee 0,01 eurosta ja vaihtelee muutamaan euroon. Hintaan vaikuttaa pitkälti toimiala, kilpailu, itse mainos ja sen kohdennus. Useimmiten Facebook-mainosten klikkihinta Suomessa osuu 0,10–1,50 euron välille.

Klikkausprosentti (click through rate, CTR) näyttää, kuinka monta linkin klikkausta mainos sai suhteessa sen saamiin näyttökertoihin. Se on arvo, jota käytetään selvittämään kuinka mainokset kasvattavat liikennettä verkkosivustoille ja muihin mainostajan määrittelemiin kohteisiin. Mainoksen klikkaukseen lasketaan kaikki klikkaukset: linkin klikkaukset, klikkaukset yritysprofiilin, reaktiot (kuten tykkäykset), kommentit, jaot, sekä kuvan tai videon klikkaukset. Maksat siis reaktioista, joita mainos herättää.

Miksi yrityksesi tulisi mainostaa Facebookissa?

Facebook on yksi kustannustehokkaimmista mainoskanavista. Facebookissa mainostajat pystyvät hyvinkin matalalla budjetilla testaamaan eri mainosmuotoja, minkä jälkeen budjettia voi lisätä toimiville mainosmuodoille. Mitä enemmän budjettia on käytettävissä, sitä laajemmin ihmisiä pystytään luonnollisesti tavoittamaan.

Erilaisia mainosmuotoja ovat esimerkiksi:

  • kuvamainokset
  • videomainokset
  • karusellit
  • liidimainokset
  • dynaamiset tuoteluettelomainokset
  • instant experience -mobiilimainokset

Mainosten tarkka ja laaja kohdennettavuus erottaa Facebookin monista muista mainoskanavista. Facebookissa kohdennusperusteita ihmisten tavoittamiseen ovat esimerkiksi:

  • asuinpaikka
  • ikä
  • koulutus
  • tehtävänimike
  • parisuhdetilanne
  • ostokäyttäytyminen tai
  • kiinnostuksen kohteet

Facebookissa pystyt myös uudelleenmarkkinoimaan esimerkiksi nettisivuillasi käyneille tai vaikkapa verkkokauppa-ostoksensa kesken jättäneille, kunhan sivustollesi on asennettu niin kutsuttu Facebook-pikseli. Pikseli antaa mahdollisuuden myös lukemattomiin kustomoituihin yleisöihin, esimerkiksi peilaamalla nykyisistä asiakkaistasi samankaltaisen yleisön, jotka ovat potentiaalisia asiakkaitasi, mutta jotka eivät vielä ole yritystäsi löytäneet.

Facebookin etuja ovat myös sen mitattavuus ja läpinäkyvyys.  Kampanjoita hallitaan oman Business Managerin kautta, josta mainosten muutostarpeisiin voidaan reagoida nopeasti ja tarvittavat muokkaukset pystytään tekemään hetkessä. Business Managerissa pystyy myös seuraamaan reaaliaikaisesti mainoskampanjoiden kulutusta ja tuottoa. Facebook-pikseli tulisikin nykyään olla jokaisella mainostajalla käytössä, sillä sen avulla saadaan mahdollisimman edistyneet kohdennusvaihtoehdot käyttöön ja kampanjoiden tehokkuutta pystytään seuraamaan tarkasti.

Facebook-markkinointi vaatii harkitun strategian

Jos odotat Facebook-mainonnasta tuottoa, ei riitä, että teet mainoksen katsomatta tuloksia ja kehittämättä mainontaa oikeaan suuntaan. Tuloksellinen Facebook-markkinointi vaatii suunnitelmallisen ja tehokkaan strategian, joka kasvattaa yrityksesi kysyntää. Facebook kehittää mainostyökalujaan ja lisää päivityksiä kuukausittain, joten oleellista on myös pysyä tässä kehityksessä mukana – ja edellä kilpailijoitasi.

Meillä Generaxionin asiantuntijoilla on vuosien kokemus sosiaalisen median mainonnasta ja vahvan ammattitaidon ansiosta onnistuneiden mainoskampanjoiden tulokset puhuvat puolestaan. Rakennamme asiakkaillemme Facebook-mainontaan suunnitelmallisen strategian, joka käsittää tavoitteen, kampanja-ajan, budjetin, kohderyhmän määrittelyn, mainosten optimoinnin, visuaalisen ilmeen, sisällön suunnittelun, sopivimpien mainostyyppien valinnan, sekä tulosten raportoinnin.