Display-mainonnan uudet mainostusmuodot ovat monipuolisia ja helppokäyttöisiä

Jo väsähtäneeltä vaikuttanut digitaalisen mainonnan yksi muoto Display-, eli bannerimainonta, on saanut uutta tuulta alleen. Tunnettuuden kasvattamiseen ja brändimainontaan tähtäävän Display-mainonnan luonne ja mainostustavat ovat käymässä läpi murrosta. Uusia mainostusmuotoja ja -keinoja on ilmestynyt tasaista tahtia Google Adwordsin päivityttyä Google Adsiksi. Nyt näkyvyyden lisäksi Display-mainonnalla on mahdollista ohjata toimintaa mainostajan haluamaan suuntaan. Olet kenties jo tutustunut Display-mainontaan tai haluat syventää tietämystäsi siitä. Tässä tekstissä kerrotaan, miten Display-mainonta on muuttunut ja millaisia uusia mainostusmuotoja Display-mainontaan on tullut.

Display-mainonnassa uusi responsiivinen Display-mainos on perinteisen Display-mainoksen monipuolisempi mainostuksen muoto. Moni mainostaja saa ihottumaa vieläkin kuullessaan sanan ”responsiivinen Display-mainos” Google-mainonnan yhteydessä. Monella Display-mainontaa tehneellä saattaa olla muistissa vielä ne yhden kuvan, logon, otsikon ja kuvauksen ”pikamainokset”. Nyt kuitenkin kannattaa haudata nuo vanhat asenteet ja tarkastella responsiivisten Display-mainosten uutta potentiaalia avoimin mielin ja seuraavaksi kerromme miksi.

Tilaa blogitiedote sähköpostiisi!

Mitä ovat responsiiviset Display-mainokset? Display-mainonnan kohdentaminen kohderyhmän ominaisuuksien, mielenkiinnonkohteiden tai avainsanojen perusteella mahdollistaa mainosten näkymisen laajalle ihmisjoukolle. Nämä ovat suositeltavia kohdennustapoja, kun tavoitteena on kasvattaa brändisi näkyvyyttä ja lisätä sen tunnettuutta. Responsiiviset mainokset ovat elementtipohjaisia, ja niiden koko, ulkoasu ja muoto mukautuvat automaattisesti käytettävissä olevan mainospaikan mukaan. Google luo mainokset automaattisesti käyttämällä ladattuja sisältöelementtejä. Responsiivisia Display-mainoksia voidaan näyttää lähes minkä kokoisina tahansa, erilaisilla teksteillä ja kuvilla sekä natiivimuodossa.

Uudet responsiiviset Display-mainokset ovat edeltäjiään monimuotoisempia ja sisällöltään rikkaampia

Responsiiviset Display-mainokset ovat huomattavasti edeltäjiään monimuotoisempia, käytettävämpiä ja sisällöltään rikkaampia. Kuvitellaan tilanne, että mainostajalla on useampi palvelu, jota hän haluaa mainoksessa tuoda esille samalle kohdeyleisölle. Kyseessä voi olla esimerkiksi kylpylä, joka tarjoaa kylpylä-, majoitus-, kauneudenhoitopalvelut ja lisäksi erilaisia aktiviteetteja, hieronta- ja hoitopalveluita. Perinteinen Display-mainos ei pysty tuomaan esille näitä kaikkia samassa mainoksessa, vaan jokaiselle palvelulle pitäisi luoda oma mainossarjansa useassa eri koossa.

Uusi responsiivinen mainos ratkaisee kyseisen ongelman, sillä se voi sisältää parhaimillaan 15 kuvaa, viisi logoa, otsikkoa ja kuvausta sekä yhden pitkän otsikon. Mainokseen on mahdollista valita nyt myös oma huomioväri, eli voit tuoda esiin brändisi värimaailmaa näyttävämmin esille mainoksen ulkoasussa. Mainokseen kannattaa myös lisätä toimintakehote, jota klikkaamalla asiakas pääsee suoraan käsiksi mainostamaasi tuotteeseen tai palveluun.

Responsiivisen mainoksen suurin hyöty on sen muunneltavuus

Yhdistämällä teksti- ja kuvaelementtejä Google luo lukemattomia yhdistelmiä mainoksista, joiden tekeminen perinteisinä Display- mainoksina veisi mainostajalta aivan liian kauan kallista aikaa.
Uuden responsiivisen mainoksen suurin hyöty on sen muunneltavuus. Saat useita mainosviestiäsi esiin tuovia variaatioita luomalla toisiaan tukevia otsikoita, kuvauksia ja kuvamateriaalia.

Tämä on huomattava etu perinteiseen Display-mainokseen verrattuna. Samalla muuttuva sisältö pysyy myös kauemmin tuoreena kohderyhmälle.
Perinteisten Display-mainosten ongelmana on ollut, ettei niihin ole voinut sisällyttää suurta tekstimäärää, jota esimerkiksi erilaisten ominaisuuksien kuvaaminen edellyttää. Sen sijaan responsiivisten Display-mainosten tekstiominaisuuksen avulla voit paremmin tuoda kuvauksissa esiin erilaisia palvelun tai tuotteen ominaisuuksia. Visuaalisen ilmeen eheys ja mainoksen informatiivisuus säilyvät mainoksen mukautuessa erilaisiin mainoskokoihin.

Mainonnassa pystyt nopeasti reagoimaan muuttuviin mainonnan tarpeisin

Haluaisitko sinä mainostajana jatkuvan brändimainonnan lisäksi nostaa esiin myös sesonkivaihteluita, tarjouskampanjoita, korostaa tiettyjä palveluita tai mainostaa eri tyylillä erilaisille kohderyhmille? Esimerkiksi uuden tuotteen lanseeraaminen voi saada aivan uutta puhtia oikein kohdistetulla Display-kampanjalla. Mainostajana arvostat varmasti helppoutta, jonka responsiiviset mainokset mahdollistavat.

Helpon muokattavuuden ansoista sinun on mahdollista reagoida nopeammin myös mainoksen toimivuuteen. Perinteisten Dislay-mainosten toimivuuden testaaminen on vaatinut huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa, sillä jokainen muutos on pitänyt kopioida useaan eri mainoskokoon. Responsiivisessa mainoksessa voit testata nopeasti miten erilaisten elementtien muutos vaikuttaa mainoksen tehokkuuteen eri kohderyhmille.

Mainonnan uusi responsiivinen aikakausi

Se on alkanut. Responsiiviset mainokset ovat kehittyneet harppauksittain ja jatkavat kehittymistään. Ne suovat uusia keinoja ja mahdollisuuksia tavoittaa kohderyhmämme juuri sillä oikealla viestillä niin visuaalisesti kuin viestinnällisesti. On mainostajien kekseliäisyydestä kiinni mihin ja miten niitä voi käyttää sekä miten parhaiten pystymme niistä hyötymään.

Lue lisää Display-mainonnasta!

Kiinnostuitko Display-mainonnasta, mutta se on sinulle vielä vieras pelikenttä? MarkkinointiAkatemian asiantuntijat auttavat sinua suunnittelemaan yrityksesi kannalta parhaiten toimivat mainostamisen muodot. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä lisää!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Mari Weir

Mari on MarkkinointiAkatemian mainossuunnittelja ja graafisesti suuntautunut datanörtti.

Kun Mari ei ole tietokoneen ruudun ääressä on hän mitä todennäköisimmin on joko metsässä koiriensa kanssa tai hevostallilla.

takaisin ylös