Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne jättää tilaa luovuudelle

Maailmaa kurittava koronavirus on aiheuttanut eriasteisia haasteita erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut ennätyksellisen lyhyessä ajassa, ja erityisesti matkailu- ja ravintola-ala sekä kivijalkakaupat ovat saaneet tuntea sen jo nahoissaan. Vaikka ajat ovat haasteelliset, ovat useat yrittäjät kuitenkin keksineet uusia aluevaltauksia sekä keinoja, joilla tavoittaa paitsi olemassaolevat asiakkaat, myös uutta asiakaskuntaa.

Valitettava tilanne on herättänyt huolen lisäksi kuitenkin paljon yhteisöllisyyttä ja halun auttaa, joten nyt on yrittäjille täydellinen tilaisuus testata hulluimpiakin ideoita. Tilanne tarjoaa mahdollisuuden miettiä näkökulmia boksin ulkopuolelta, sekä kysellä vertaistukea muilta yrittäjiltä, henkilökunnalta ja asiakkailtakin. Kotiinkuljetukset ja olohuonejoogailu etäyhteydellä on parasta just nyt.

Tilaa blogitiedote suoraan sähköpostiisi!

Korona

Kuluttajat siirtyvät verkkoon, kivijalkakaupat ja hotellihuoneet muuttuvat etätoimistoiksi

Suomen Yrittäjät on koonnut loistavan listauksen yrittäjien kekseliäisyydestä verkkosivuilleen sekä perustanut aiheen ympärille myös pienten ja keskisuurten yrittäjien #ostapieneltä -tukiryhmän, jossa on jo lähes 10 000 jäsentä. Ryhmässä käydyistä keskusteluista on noussut useita nerokkaita ideoita, joilla yrittäjät ovat pyrkineet takamaan liiketoimintansa jatkuvuuden.

Esimerkiksi Käsityömessut on siirretty kokonaan verkkoon tuomalla messujen tunnelma, näytökset ja luennot tapahtuman 12 000 -jäsenisen Facebook-ryhmän ulottuville hyödyntämällä mm. Facebookin ja Instagramin livemahdollisuuksia. Kiinteistönvälittäjät ovat järjestäneet niin ikään livetoimintoa hyödyntäen etänäyttöjä asuntoihin ja ensiapukoulutusyritys on huomannut kiinnostuneiden itseopiskelijoiden lataavan koulutusmateriaaleja verkosta peruuntuneista koulutuksista huolimatta. Kivijalkaliiketiloja ja hotellihuoneita on suunniteltu tarjottavaksi työkäyttöön ja ravintolat sekä kaupat ovat laittaneet tuntuvasti lisää paukkuja kotiinkuljetus- ja keräilypalveluihinsa – tilanteen vaikeudesta huolimatta vaihtoehtoja ja uudenlaisia lähestymistapoja on siis useinkin olemassa, ne pitää vaan löytää. Suomen Yrittäjät on tehnyt upeaa työtä tätä tukeakseen, ja suosittelemmekin paitsi vierailemaan heidän verkkosivuillaan, myös seuraamaan heidän someaan. Suomen Yrittäjät on myös kerännyt mahtavan tietopaketin kaikesta, mitä yrittäjän tulee tietää tilanteesta, sekä tarjoaa tukilinjan, jonne yrittäjä voi soittaa haasteita kohdatessaan. Lisätietoa kaikesta tästä löydät täältä.

Bisnestä verkossa

Tilanne on johtanut siihen, että ihmisillä on enemmän aikaa kuluttaa digitaalisia sisältöjä. Esimerkiksi Reshiftmedia.com on saanut käsiinsä statistiikkaa korona-ajan Kiinasta:

  • Internetin mobiilikäyttö on noussut keskimääräisestä 6.3 tunnista 7.3 tuntiin
  • Lyhytvideoiden kulutus on noussut 492 miljoonasta päivittäisestä aktiivisesta käyttäjästä 569 miljoonaan aktiiviseen päivittäiseen käyttäjään
  • TikTok on yksi korona-ajan voittajista: applikaatio on globaalisti lähellä saavuttaa 2 miljardin latauksen rajapyykin.

Koska verkossa vietetään kosolti enemmän aikaa, on hyvä idea miettiä bisneksen tai sen tiettyjen osa-alueiden siirtämistä verkkoon: minkälaisia uusia mahdollisuuksia digitaaliset ympäristöt voisivat tarjota? Miten asiakkaasi voivat sekä hankkia palveluitasi että hyödyntää niitä kotisohvalta käsin? Asiantuntevaa palvelua tarjoava kivijalkaliike voi hyötyä chat-palvelun käyttöönotosta ja palvella asiakkaita samaan malliin verkossa. Facebookin ja Instagramin postilaatikoissa chattailun voi valjastaa ”ihmischatboteiksi”, jolloin vasteaika lyhenee ja samalla tuodaan ostopolku ympäristöön, jossa asiakkaasi jo on. Tärkeintä on rohkaista asiakkaita olemaan yhteydessä yritykseesi, jotta muistijälki on vahva poikkeustilanteen jälkeenkin.

Google Trends -työkalulla voit myös tarkastella Googlen hakukäyttäytymisen muutosta, ja hakea näistä muutoksista ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi verkkopalveluidesi rakentamiseen, sisältöjesi optimoimiseen sekä budjettisi allokointiin. Trendsin mukaan mm. ruoan kotiinkuljetus- ja kauppakassipalveluihin sekä vitamiinilisiiin liittyvät haut ovat merkittävästi kasvaneet tilanteen myötä – voit tehdä vertailuja liiketoimintakontekstisi ympärillä ja etsiä hakupiikkejä, joita hyödyntää poikkeustilanteen tarjooman ja markkinoinnin suunnittelussa

Etujen ja esimerkiksi lahjakorttien hyödyntäminen on nyt hyvä idea: ”kaksi yhden hinnalla”, ”osta lahjakortti nyt, saat seuraavan hoidon puoleen hintaan” -tyyppiset ratkaisut voivat auttaa selviämään haasteellisten aikojen yli. Lahjakortin ostamisen tulee olla myös mahdollisimman helppoa – kaunis ajatus ei kanna pitkälle, jos sen hankkiminen on asiakkaalle liian vaikeaa.

Verkkosivuston analytiikka jiiriin

Nyt jos koskaan on hyvä hetki keskittyä verkkosivuston analytiikan kuntoon laittamiseen, sillä erityisesti monet verkkokaupat ovat huomanneet selkeitä piikkejä kävijävirroissaan. Sen lisäksi, että näet hyvin asetetusta analytiikasta kävijöiden käyttäymistä kuvaavaa dataa ja todennat mainonnan toimivuutta, on kerätyllä datalla tärkeä rooli myös tilanteen helpottaessa – lähes kaikki mainosalustat hyödyntävät verkkosivustodataa mainonnan ohjaamiseen, ja mitä enemmän kosketuspintaa on, sitä paremmin myös mainonta toimii.

Tässä muutamia aiheeseen liittyviä, aiemmin kirjoitettuja blogejamme:

Analytiikan alkeet
Kassavirta kasvuun analytiikan avulla

Aika kaivaa hyvät videosisällöt naftaliinista

Mikäli digiarkistoistasi löytyy läjäpäin laadukasta videosisältöä, nyt on hyvä hetki kaivaa ne naftaliinista, kuten myös aiemmin mainittu Reshiftmedia.comin artikkeli antaisi olettaa. Facebook, Instagram ja YouTube ovat loistavia kanavia videoiden jakoon, joiden lisäksi voit miettiä mahdollisuutta upottaa video verkkosivustollesi: tee videolle oma sivunsa ja kirjoita kylkeen lisäksi aiheeseen liittyvä artikkeli. Ohjaa väki vierailemaan sivustollasi hyödyntämällä kokopitkästä videosta tehtyä 10-15 sekunnin mittaista tiiseriä – tästä myös Google tykkää, sillä usein kävijät, jotka katselevat sivustolle upotetun videon, viettävät sivulla myös keskimääräistä enemmän aikaa, jolla puolestaan on positiivinen vaikutus sivuston laatupisteisiin (lue lisää laatupisteistä täältä).

Maksetusta mainonnasta puhuttaessa YouTube on erityisesti Suomessa erittäinkin kustannustehokas alusta hyvine kohdennusmahdollisuuksineen. Voit lukea lisää YouTube-mainonnasta lisää täältä.

Muista olemassaolevia asiakkaitasi hyvillä sisällöillä

Uusia asiakkaita voi olla tällä hetkellä haastavaa hankkia, joten fokuksen voi hyvin siirtää olemassaoleviin asiakkaisiin ja kerättyihin asiakaslistoihin. Näin pidät yrityksesi muistijäljen vahvana koronan jälkeistä aikaa silmällä pitäen. Ajankohtaiset ja lisäarvoa tuottavat sisällöt ovat nyt kovassa kulutuksessa, joten laita tietotaitosi kansien väliin ja jaa se kohderyhmäsi kanssa. Voit myös miettiä mahdollisuutta sisällöntuottoon tarkempaa segmentointia hyödyntäen: miehet, naiset, teollisuus, raksa, koiranomistajat, kissaihmiset – mikä ikinä alasi onkaan, nyt voi olla hyvä hetki kohdentaa sisältöjä entistä tarkemmin “jokaiselle jotakin” -tyyppisen ajattelun sijaan.

Asiakkaasi ovat luultavasti suurimmalta osin tällä hetkellä kotona, joten sisällöissä voi miettiä vahvasti myös sitä, onko liiketoimintakontekstisi sellainen, että voit antaa etätyöskentelyä tai kotona oloa helpottavia vinkkejä; kuuluuko kohderyhmääsi teknisiä veijareita, jotka rakastavat aivopähkinöitä tai vaikkapa uusimpia teknologisia keksintöjä, tai ovatko asiakkaasi esimerkiksi kiinnostuneita itsenäisestä opiskelusta. Opassisällöt, videoblogit, sähköpostit, uutiskirjeet, artikkelit – digimaailma on täynnä hyviä keinoja asiakaskunnallesi viestimiseen.

Opettele uutta

Uuden opiskelu kannattaa aina. Erilaisia itseopiskeluun tarkoitettuja kurssialustoja löytyy googlettamalla läjäpäin, ja mitä enemmän esimerkiksi digimarkkinoinnin laajasta pelikentästä tiedät, sitä helpompaa sinun on jatkossa paitsi toteuttaa itse, myös ostaa tarvitsemiasi digimarkkinoinnin palveluita. Tällöin voit varmistua siitä, että kumppania valitessasi teet oikean valinnan, ja että markkinointiin käyttämäsi rahat menevät varmasti järkeviin asioihin.

Tässä muutama vinkki alkuun pääsemiseksi:

Google Skillshop: (lähes) kaikki mitä sinun tulee tietää Googlen mahtavasta maailmasta
Facebook Blueprint: (lähes) kaikki mitä sinun tulee tietää Facebook-markkinoinnista
Hubspot Academy: hieman korkealentoisempaa markkinointijargonia inbound-henkeen
Udemy: kattava paletti kaikenlaisia kursseja aina reikihieronnasta ohjelmointiin, hintataso useimmiten 11-20e
Elements of AI: Helsingin Yliopiston ja Reaktorin muutaman vuoden takainen kunninanhimoinen missio, joka on erittäin mielenkiintoinen ja yleissivistävä koneoppimista ja neuroverkkoja käsittelevä kurssi, josta myös asiaan vihkiytymätön selviytyy.

Noora Koskinen

Noora työskentelee MarkkinointiAkatemialla markkinoinnin strategisesta suunnittelusta vastaavana asiantuntijana ja on lisäksi mukana yrityksen omassa markkinoinnissa sekä isoimmissa asiakkuuksissa.

Vapaa-aika kuluu ratsastuksen, uusien juttujen opettelemisen sekä muun epämääräisen taiteilun parissa.

takaisin ylös