Verkkopalveluiden projektipäällikkö

© Anssi Koskinen

Kun kolme vahvaa tekijää yhdisti voimansa, syntyi Pohjoismaiden johtava digitaalisia ratkaisuja tarjoava markkinointiyhtiö. MarkkinointiAkatemia on digitaalisen asiakashankinnan huippuosaaja, Roister Marketing luo kysyntää digitalisoituviin toimintaympäristöihin ja Aucor on Suomen kyvykkäin WordPress-toimisto. Yhdistymisen myötä olemme nyt osa pohjoismaista SGME-konsernia, joka työllistää 500 asiantuntijaa. Meistä reilut 150 työskentelee Suomessa; Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Turussa ja Joensuussa.

Uskomme, että kiistatta tuloksellinen markkinointi on sidoksissa asiakkaidemme liiketoiminnan syvälliseen ymmärtämiseen, toimenpiteiden suunnitelmallisuuteen sekä tarkkaan mitattavuuteen, jonka ansiosta markkinointia voidaan edelleen kehittää. Kumppanimme saavat liiketoiminnalleen tavoittelemaansa kasvua sekä tulosten läpinäkyvän seuraamisen ansiosta selkeän käsityksen siitä, miten kasvu on luotu.

Tarjoamme alan edelläkävijänä, voimakkaasti kasvavana ja Pohjoismaiden johtavana toimijana erinomaisia urakehitysmahdollisuuksia – mahdollisesti ja halutessasi myös jossain toisessa Pohjoismaassa.

Odotettavissa on mielenkiintoisia haasteita sekä työympäristö, jossa henkilökohtaiselle kehittymiselle on erinomaiset edellytykset. Meille on myös tärkeää, että työyhteisön henki on hyvä, ja pidämme siitä huolen monin eri tavoin.

Haemme nyt joukkoomme verkkopalveluiden projektipäällikköä

Etsimme verkkopalveluiden projektipäällikköä vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työpisteesi voi sijaita Helsingissä, Tampereella, Turussa, Lappeenrannassa tai Joensuussa, mutta halutessasi voit työskennellä joustavasti myös etänä. Sovit työhön erinomaisesti, jos olet intohimoinen asiakastyytyväisyyden tavoittelija sekä hurahtanut organisointiin ja prosessien kehittämiseen.

Tarjolla on mahdollisuus hioa Suomen verkkopalvelukehityksen kärkeä entistäkin terävämmäksi yhdessä huippujoukkueemme kanssa. Meillä luova työskentely yhdistetään lahjomattomaan tulostietoon. Seuraamme ja vaikutamme alan kehitykseen tiiviisti sekä suhtaudumme kannustavasti ja kunnianhimoisesti oman osaamisesi jatkuvaan kehittämiseen.

Verkkopalveluiden projektipäällikkönä pidät projektit aikataulussa ja budjetissa sekä kommunikoit selkeästi ja säännöllisesti projektitiimille ja asiakkaille. Arvostamme ongelmanratkaisukykyä, mahtavaa palveluasennetta sekä taitoa saada asiat tapahtumaan.

Edellytämme:

  • Työkokemusta joko verkkopalveluiden kehittämisestä tai projektipäällikön roolista.
  • Erinomaisia organisointi- ja koordinointitaitoja.
  • Taitoa ilmaista itseäsi luontevasti ja selkeästi suullisesti sekä kirjoittamalla.
  • Halua kehittää omaa osaamista sekä projektihallinnan käytäntöjä.
  • Kykyä hahmottaa liiketoiminnallisia kokonaisuuksia, tavoitteita ja tuloksellisuutta.

Tarjoamme:

  • Työpaikan Pohjoismaiden johtavassa digitaalisen markkinoinnin yrityksessä.
  • Mielenkiintoisia työtehtäviä sangen monipuolisen asiakaskunnan parissa.
  • Hyvät henkilöstöedut ja kannustinjärjestelmän.
  • Kunnianhimoisten asiantuntijoiden tuen työssä menestymiseen
  • Mahdollisuuden hioa omia kykyjäsi asiantuntijoidemme kanssa.
  • Innostavan ja reilun työyhteisön.
  • Henkilökunnan yhteistä tekemistä, aktiviteetteja ja kulttuuririentoja.
  • Viihtyisät työtilat.
  • Tilaisuuden olla mukana luomassa digitaalisen markkinoinnin tulevaisuutta.

Tunnistitko itsesi? Paikkahan täyttyy, kun sopiva löytyy.


Lisätiedot:

Pasi Valkeila
pasi.valkeila@roister.fi
Tiedustelut puhelimitse 6.10. ja 13.10. klo 9-11, p. 050 415 2059

Markus Haaparanta
markus.haaparanta@markkinointiakatemia.fi

Tuloksemme eivät perustu arvauksiin. Olemme asiakkaillemme strateginen kumppani, joka kasvattaa myyntiä digitalisoituvassa ympäristössä, kokonaisuutta unohtamatta. Asiakkaamme haluavat olla kehityksen kärjessä sekä usein tähtäävät myös kansainväliseen kasvuun. Koska ymmärrämme heidän haasteensa, viemme heitä kohti tavoitteita pitkäjänteisesti – muuttuvia tilanteita päivittäin ennakoiden ja niihin reagoiden.

Täytä hakemus

  • Pudota tiedostot tähän tai
    Sallitut tiedostomuodot: pdf, zip.
    Voit liittää tähän hakemuksesi kannalta oleelliset dokumentit pdf:nä tai pakattuna zip-tiedostoksi. Yli 10 Mt:n tiedostot suosittelemme linkkaamaan esim. Dropboxista.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
takaisin ylös