Onnistunut yhteistyö antoi vauhtia metsästys- ja kalastusliike Ruoto Oy:n huimalle kasvulle

Suomen suurin metsästys- ja kalastusliike Ruoto Oy kaipasi markkinoinnin kumppaniksi liiketoiminnan kasvun kiihdyttäjää ja ryhtyi yhteistyöhön MarkkinointiAkatemian kanssa marraskuussa 2018. ”Silloin meidän markkinointiamme ei tehty verkossa lainkaan koordinoidusti ja kaivattiin kumppania, joka ottaisi sen koko systeemin haltuun”, kuvailee toimitusjohtaja Joonas Oksanen lähtötilannetta. ”MarkkinointiAkatemialta otettiin meihin yhteyttä juuri oikeaan aikaan ja ensivaikutelma oli hyvä.”

”Yhteistyö on ollut rikasta: MarkkinointiAkatemialta saatiin meille selkeä apu kasvun kiihdyttämiseen. Vaikka meillä on ollut hyvä vauhti päällä ja olemme kasvaneet melkoista vauhtia koko ajan, tarvitsimme kasvun vauhdittamiseen myös ulkopuolista apua. Vuonna 2018 meidän liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa, vuonna 2019 tuplasti enemmän, karvan alle neljä miljoonaa euroa ja tänä vuonna ollaan jälleen vähintäänkin tuplaamassa liikevaihtoamme. Eikä varmastikaan oltaisi kasvettu näin hyvällä tahdilla ilman MarkkinointiAkatemian palveluita”, talousjohtaja Kari Rantamäki tiivistää yhteistyön tuloksia.

Ruoto Oy

Budjetin tuplaaminen triplasi myynnin Google Ads -kanavassa

“Yhteistyö aloitettiin Google Ads -hakumainonnalla, tarkoituksena viedä Ruodon verkkokauppaa eteenpäin ja lisäksi kasvattaa yrityksen tunnettuutta merkittävästi. Syksyllä 2019 mukaan otettiin myös Google Shopping -kuvamainonta, sekä laajennettiin ja segmentoitiin hakukampanjoita. Samalla kampanjoiden mainosbudjettia on nostettu reilusti vastaamaan kiihtyneeseen kysyntään”, kertoo MarkkinointiAkatemian hakumainonnan asiantuntija Heidi Zaicew.

Google Ads -hakumainonnassa tulokset ovat kasvaneet räjähdysmäisellä tahdilla: verrattaessa 10 kuukauden jaksoa edelliseen 10 kuukauteen, konversiot kasvoivat tässä ajassa 238 % ja hakumainonnan kautta tullut myynti jopa 271 %. Myöhemmällä 10 kuukauden ajanjaksolla budjettia nostettiin edelliseen ajanjaksoon verrattuna 203 prosenttia, jonka ansiosta saavutettiin hurja Google Ads -kanavan kautta kumuloitunut myynnin kasvu. Kun mainonta tuottaa ja tahkoaa tasaisesti ostoja, kannattaa budjetissa olla reilusti pelivaraa, jotta et sulje kauppasi ovia kesken vilkkaimman myyntiajan. (Tulokset ajalta 11/2018–9/2019 ja 10/2019–8/2020.)

”Me luotetaan täysillä meidän MarkkinointiAkatemian yhteyshenkilö Toni Porkkaan, joka räätälöi ja suunnittelee ne budjetit ja palvelut, jotka me oikeasti tarvitaan yhdessä mainonnan asiantuntijoiden kanssa. Ei tarvitse pelätä sitä, että tuputetaan turhaa ja sitten me maksetaan turhasta”, Oksanen kertoo.

Orgaaniset sijoitukset Googlen paraatipaikoille toivat 90 prosentin konversioiden kasvun

Parhaimman Google-näkyvyyden varmistamiseksi syyskuussa 2019 aloitettiin hakukoneoptimoinnin projekti loistavin tuloksin: 11 kuukauden optimointijakson jälkeen verkkokaupan konversioiden määrä on kasvanut orgaanisen liikenteen osalta lähes 90 % ja tuotto 120 %! Verkkokauppaan johtavien klikkausten määrä kasvoi niin ikään yli 60 % ja löydettävyys, eli sivuston saavuttamat näyttökerrat kasvoivat 77 %. (Tulokset ajalta 6/2019–08/2019 vertailtuna samaan ajanjaksoon vuotta myöhemmin 6/2020–8/2020.)

Hakukoneoptimoinnissa saavutetaan parhaimmat tulokset, kun yhteistyö on tiivistä kumppanin ja asiakkaan välillä. Optimoinnin asiantuntija Mirella Ruotsalainen kuvailee projektin kulkua: ”Ensimmäinen sopimuskausi (12 kk) toteutettiin vähän ‘toisiimme tutustuen’ sisältöpainotteisesti: saatoin konsultoida ja ohjeistaa matkalla esimerkiksi verkkokaupan rakenteen ja teknisten seikkojen osalta, mutta pääasiallisesti kirjoitin kuvaustekstejä tuoteosastoille ja optimoin Ruodon poppoon itse kirjoittamia tekstejä. Siellä otettiinkin loistavasti ohjeet ja esimerkit vastaan ja alettiin tuottamaan perin mallikelpoista tekstiä.”

Ruodon suunnalta Oksanen ja Rantamäki kommentoivat yhteistyön olleen hieno matka puolin ja toisin. ”Hetken se otti, että opittiin työnjako, mutta nyt hommat rullaavat ja mennään lujaa vauhtia aina parempaan suuntaan. Luottamus on vahvaa ja työnjako on selkeää. Voimme luottaa siihen, että MarkkinointiAkatemian asiantuntijat oikeasti haluavat panostaa meihin ja paneutuvat huolellisesti meidän bisnekseen, jotta ymmärtävät mitä ovat tekemässä”, Oksanen ja Rantamäki iloitsevat.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

takaisin ylös