Ylöjärven Keilahallin uusi minigolfrata sai hyvän alun digimarkkinoinnin avulla

Lähtötilanne: Uudelle minigolfradalle haluttiin asiakasvirtaa heti alusta lähtien

Ylöjärven Keilahalli on tarjonnut keilaratoja ja muita vapaa-ajan mahdollisuuksia eri-ikäisille asiakkaille jo vuodesta 1983 lähtien. Nykyinen yrittäjä on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2000 alkaen. Yrityksen palveluvalikoima laajeni jälleen vuonna 2017, kun yritys lanseerasi uuden minigolfradan. ”Tavoitteena oli markkinoida golfrataa mahdollisimman tehokkaasti, jotta uusi palvelu tulee tutuksi mahdollisimman monelle ja jotta radalle saadaan kävijöitä heti alusta lähtien”, kertoo Anu Keskimäki Ylöjärven Keilahallilta.

Ylöjärven Keilahallilla ja MarkkinointiAkatemialla oli tässä vaiheessa takanaan jo parin vuoden mittainen yhteistyö niin kotisivujen rakennuksen kuin mainonnankin tiimoilta. ”Kumppania uuden palvelun markkinointiin ei tarvinnut edes harkita – MarkkinointiAkatemia oli itsestään selvä valinta”, kertoo Anu Keskimäki.

 

Toimenpiteet: Ländärille liikennettä hakusanamainonnalla ja somemarkkinoinnilla

Sen sijaan että golfrataa olisi ryhdytty markkinoimaan Ylöjärven Keilahallin kotisivuilla, ehdotimme, että uutta golfrataa varten luodaan oma pienoissivustonsa. Näin golfrata ja keilahallin muu tarjonta eivät menneet markkinoinnissa keskenään sekaisin. ”Oman sivuston avulla pystyimme nostamaan markkinoinnissa voimakkaammin esille nimenomaan minigolfia”, kertoo Anu Keskimäki. Kun sivusto oli julkaistu, aloimme ohjata sinne liikennettä Facebook-markkinoinnin ja hakusanamainonnan avulla.

 

Tulos: Minigolfradalle saatiin hyvä alku ja paljon kävijöitä

Yhteistyön myötä minigolfradalle saatiin reipas alku, ja maksavia asiakkaita riitti runsaasti heti radan avaamisesta lähtien. ”Radalle saapui paljon sellaisia asiakkaita, jotka eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet palveluitamme. Tavoitimme siis reilusti kokonaan uusia asiakkaita”, kertoo Anu Keskimäki.

Kaikkiaan Ylöjärven Keilahallilla ollaan tyytyväisiä MarkkinointiAkatemian toimintaan. ”Saimme mainontaan hyviä ja konkreettisia ideoita, joista käytännössä kaikki toteutettiin”, kertoo Anu Keskimäki. ”Arvostan MarkkinointiAkatemiassa joustavuutta, asiakaslähtöisyyttä ja idearikkautta.”

Anu Keskimäki korostaa myös pitkän yhteistyön hyötyjä: ”Minun ei tarvitse pohtia, pyörivätkö mainokset ja onko ne toteutettu oikein, sillä voin luottaa siihen, että MarkkinointiAkatemia huolehtii asiasta puolestani. Aina, kun minulla on ollut jotakin kysyttävää, olen saanut vastauksen nopeasti. Jos jokin askarruttaa tai haluan ehdottaa jotain uutta, kynnys ottaa yhteyttä on todella matala.”

Tahdotko uudelle palvelulle käyttäjiä heti alusta lähtien? Etsitkö pitkäaikaista ja luotettavaa digimarkkinoinnin kumppania? Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä, kuinka onnistua yrityksesi digimarkkinoinnissa!

Lue lisää hakusanamainonnastamme! Pyydä tarjous!

takaisin ylös