Adelis Equity Partners MarkkinointiAkatemian uudeksi kumppaniksi

MarkkinointiAkatemia on perustamisvuodestaan 2013 kasvanut voimakkaasti ja onkin ollut markkinoinnin ja digitaalisen markkinoinnin saralla yksi voimakkaimmin kasvavista yrityksistä niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Nyt MarkkinointiAkatemia on valmis seuraavaan vaiheeseen kasvaa Suomen suurimmaksi digitaalisen markkinoinnin toteuttajaksi ja ottaa Adelis Equity Partnersin kumppanikseen.

MarkkinointiAkatemia on yksi Suomen suurimmista digitaalisen markkinoinnin yrityksistä. Tarjoamme monipuolisen kattauksen digimarkkinoinnin palveluita, kuten sosiaalisen median markkinointia, display-, hakusana-, videomainontaa ja hakukoneoptimointia, graafista suunnittelua, kotisivujen tekoa sekä sisällöntuotantoa. Tarjoamme myös kokonaisvaltaisempia markkinoinnin ratkaisuja, jos tarve on ulkoistaa markkinointi isompana kokonaisuutena ammattilaisille.

MarkkinointiAkatemia on kasvattanut henkilöstömääräänsä nopealla tahdilla, tämän hetkisen työntekijämäärän ollessa n. 80 henkilöä Tampereen ja Turun toimistoilla. Vuonna 2017 MarkkinointiAkatemian liikevaihto oli 4,3 miljoonaa euroa. Tänä vuonna 2018 liikevaihto tulee olemaan arviolta 7–8 miljoonaa ja yrityksen kannattavuus erinomaisella tasolla.

Adelis sijoittaa MarkkinointiAkatemiaan

”MarkkinointiAkatemia on yksi Suomen markkinan parhaista digitaalisen markkinoinnin yrityksistä, jonka kasvu lisäksi on ollut erittäin nopeaa lyhyessä ajassa. Yrityksen menestys on tulosta hyvästä johtamisen kulttuurista, järjestelmällisestä myynnistä sekä hyvästä markkinoinnin toteutuksesta. Olemme vaikuttuneita Markkinointiakatemian osaavasta henkilökunnasta ja johdosta, hyvästä yrityskulttuurista sekä historiallisesta menestyksestä. Siksi meillä on vahva usko yrityksen kehitykseen ja kasvupotentiaaliin”, sanoo Joel Russ Adelikselta.

MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja ja perustaja Mikko Pulkkila iloitsee myös uudesta kumppanista.”Olemme viidessä vuodessa kasvaneet digitaalisen markkinoinnin saralla yhdeksi merkittäväksi toimijaksi, kiitos meidän erittäin osaavan henkilökunnan sekä kehittymishaluisten asiakkaiden. Onkin luonnollista, että jatkamme kohti tavoitettamme olla Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin toimija, ja tämä tapahtuu Adeliksen avulla. Adelis tuo mukanaan toimialaosaamista ja vahvan verkoston sekä omaa menestyksekkään kokemuksen yritysten kehittämisestä niin Pohjoismaissa kuin Suomessa”.

Uuden kumppanin lanseeraamistilanteessa myös henkilöstö kokee uutiset posiitiivisesti. ”Uuden kumppanin myötä meistä tulee osa konsernia, jolloin pääsemme nauttimaan konserniin kuuluvien muiden Pohjoismaalaiden yritysten osaamisesta, sekä viemään meidän osaamistaan heille. Tästä tulee ihan huippu juttu!”

 

 

Veera Pelkonen

MarkkinointiAkatemian oman markkinoinnin parissa työskentelevä Veera työstää samalla graduaan Tampereen yliopistossa.

Vapaa-ajalla onnea tuovat livemusiikki ja sunnuntaibrunssit ystävien kanssa, sekä lumilautailu ja muu sporttailu.

takaisin ylös